Rooman nähtävyyksien aatelistoa

Kaikki tiet vievät jo muinaisilta vuosilta ikuiseen kaupunkiin, joten ei olekaan mikään ihme, että Rooma suorastaan pursuaa mitä ihastuttavimpia nähtävyyksiä. Eteläisen Euroopan tapaan niistä leijonanosa on luonteeltaan historiallisia ja kertoo elävästi kaupungin todella pitkästä ja värikkäästä taipaleesta. Niiden joukosta löytyy niin suuria teattereita, kauniita aukioita suihkulähteineen, aarreaittoja muistuttavia museoita, loisteliaita palatseja kuin mahtipontisia kirkkoja. Tutustukaamme niiden aatelin eli vierailevien turistien määrissä suosituimpiin.

Colosseum seisoo ylpeänä ja salaperäisenä lähellä Rooman historiallista keskustaa. Se on Rooman symboli siinä, missä Eiffel-torni edustaa Pariisia tai Parthenonin temppeli Ateenaa. Maailman suurin, noin vuonna 75 jaa. valmistunut, amfiteatteri onnistuu tänäänkin saamaan sillä vierailevan suun loksahtamaan ammolleen, niin koollaan kuin yksityiskohdillaan. Keisari Vespasianuksen ja Tituksen vuosina rakennettu Colosseum on viihdyttänyt aikoinaan jopa 80 000 katsojaa, jotka kokoontuivat sinne seuraamaan, kuinka gladiaattorit ja kristityt taistelivat hengestään, joko ihmisiä tai villieläimiä vastaan. Toki teatterissa esitettiin aikansa kuuluista draamaa ja taistelukohtauksiakin.

vieraile pantheonissa

Pantheon on sekin Rooman suosituimpia nähtävyyksiä. Marcus Agrippan tilaaman kreikkalaistyyppisen temppelin pystyttäminen aloitettiin jo ajanlaskun alkuvuosina mutta saatiin valmiiksi vasta 126 jaa. Se on omistettu seitsemälle planeetalle ja niitä edustaville roomalaisille jumalille, ja toimii tänään kirkkona. Rakennuksen erityispiirre on sen julkisivun takaa paljastuva pyöreä muoto ja 43,4 metrin läpimittainen kupoli, jonka keskustassa on ”taivaaseen avautuva” reikä. Pantheoniin on haudattu useita merkkihenkilöitä, heidän joukossaan Italian kuninkaallisia sekä taidemaalari Rafael.

Trevin suihkulähde, Fontana di Trevi, lukeutuu maailman tunnetuimpiin ja näyttävimpiin suihkulähteisiin. Sen suunnitteli barokkityylisesti Nicola Salvi, ja upeat palatsimaisen koristellun seinän patsaineen sisältävä komeus valmistui vuonna 1762. Useiden elokuvien taustalla näkyvä Fontana di Trevi houkuttelee luokseen kauneutensa lisäksi legendalla, jonka mukaan sinne kolikon heittänyttä seuraa hyvä onni, ja hän palaa pian uudelleen Roomaan. Tällä hetkellä suihkulähde on rutikuiva peruskorjauksen vuoksi, mutta se ei suinkaan ole vähentänyt turistivirtoja tai viskottujen kolikoiden määrää.

Sikstuksen kappeli on yksi Vatikaanin ehdottomista helmistä, jonne kaikki taiteen ystävät haluavat. Paavi Sixtus IV:n 1400-luvun lopulla rakennuttama kappeli on valmistettu Jerusalemissa aikoinaan sijainneen Solomonin temppelin mittojen mukaan, ollen 40,93 x 13,42 metriä suuri. Kappeli on täynnä oman aikansa suurimpien taidemaalarien luomuksia, vaikka tunnetuimmat ovatkin Michelangelon käsialaa ja löytyvät kappelin katosta. Kappeli on virallisesti osa Vatikaanin palatsia.

Forum Romanum, toimi antiikin aikaan kaupungin keskuksena, niin poliittisena kuin taloudellisena. Juuri sen vuoksi sen alueelta on kaivettu esiin useiden hallintorakennusten raunioita, lukemattomia temppeleitä samoin kuin joitain gladiaattoriareenoita. Ne ovat peräisin useiden vuosisatojen ajalta, sillä aluetta rakennettiin vähitellen eri keisarien ja vallanpitäjien vaatimusten mukaan.

rooman nähtävyydet

Espanjalaiset portaat löytyvät Piazza di Spagnan laidalta, ja ovat eittämättä maailman kuuluisimmat rappuset. Ne johtavat aukiolta Trinita dei Monti -kirkolle, jonne matkaa kertyy tasan 135 askelman verran. Barokkiportaat ovat yksi koko Rooman suosituimmista kokoontumispaikoista, jossa viihtyvät niin paikalliset kuin turistit. Sen ympäristöstä löytyvät eräät Rooman ylellisimmistä designer-putiikeista ja ateljeista. Elokuvien ja muotinäytösten peruslavasteena usein palvelevat Espanjalaiset portaat ovat innoittaneet jopa lukuisia muusikkoja, mainittakoon heistä vaikkapa Bob Dylan.

Pietarinkirkko vuodelta 1625 on koko Vatikaanin ja roomalaiskatolisen uskon upeimpia rakennuksia, joka ei jätä ateistiakaan kylmäksi. Maailman kookkaimman kirkkorakennuksen 133 metrin korkeuteen kohoava kupoli tervehtii vierailijaa jo kaukaa. Pietarinkirkko on pystytetty paikalle, jossa aiemmin sijaitsi keisari Caligulan ja Neron rakennuttama sirkus, jolla legendan mukaan apostoli Pietari ristiinnaulittiin vuonna 67 jaa. ja jonka viereiselle, ja tänään kirkon alla olevalle, hautausmaalle hänet sitten myös haudattiin. Renessanssihenkeä huokuva kirkko sai muotonsa Donato Bramenten ja myöhemmin myös itsensä Michelangelon kynästä. Kirkon koristelussa taidetta tunteva tunnistaa heti mm. Michelangelon ja Berninin kädenjäljet.


Kommentit

Nähtävyydet — Ei kommentteja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.