Rooma

Italian pääkaupunkia Roomaa tituleerataan useimmiten lempinimellä Ikuinen kaupunki, ja legendan mukaan sen ovat perustaneet ”susiäidin” imettämät Romulus ja Remus. Tänään Roomassa asuu lähes 3 miljoonaa ihmistä, ja kun siihen vielä lasketaan miljoonat sinne vuosittain saapuvat turistit, on kaupungilla vilskettä riittämiin jopa lomasesongin ulkopuolellakin. Suomalaistenkin sydämiin Rooma on onnistunut itsensä kiilaamaan, ja on yksi suosimistamme kaupunkikohteistamme. Itse asiassa kaupunki on houkutellut vierailta mailta saapuvia jo tuhansien vuosien ajan, olihan se Roomalaisen valtakunnan keskus, jossa sen loisto ja mahti parhaiten ilmeni. Vaikka valtakunta sitten hajosi kahtia, säilytti Rooma paavin kotina arvonsa.

Roomaan pääsee Suomesta suorilla lennoilla useankin lentoyhtiön siivin, ja vieläpä suhteellisen edullisesti. Tarjoushinnoilla voit lentää perille jopa 50 eurolla, normaalihintojen kieppuessa noin 200 euron molemmin puolin. Lentoaikakin on vain 3 h 30 min, joten et ehdi puutua tai pitkästyä lentosi aikana. Koneesi laskeutuu joko uudehkolle ja useimpia lentoja palvelevalle Fiumicinon (Leonardo da Vincin) tai maailman vanhimpiin lukeutuvalle Giovan Battista Pastinen (Ciampinon) kansainväliselle lentoasemalle, joilta kummaltakin pääset helposti Rooman sydämeen. Fiumicino on kauempana, mutta puolen tunnin välein kulkevalla junalla matka taittuu 30 minuutissa. Bussilla aikaa kuluu puolet enemmän.

Roomassa on syytä käyttää mukavia kenkiä, sillä suuri osa sen kiinnostavimmista ja suosituimmista kohteista löytyy kävelymatkan päästä toisistaan. Nähtävyyksien kermaa edustaa muinainen Colosseum, jolla on ikää jo reilusti päälle 2 000 vuotta. Roomalaisen valtakunnan suurimmassa amfiteatterissa uteliaat saattoivat aikoinaan katsella niin teatteriesityksiä, gladiaattoritaisteluja kuin eläinten metsästystä. Pantheon on hieman vanhempi rakennus, jonka Marcus Agrippa rakennutti ja nimesi kreikkalaisittain. Espanjalaiset portaat olet taatusti nähnyt useassa elokuvassakin, ja ne ovatkin yksi kaupungin sosiaalisen elämän keskuspaikoista. Trevin suihkulähteelle päästäksesi voit turistisesongin aikaan joutua tekemään tilaa kyynärpäilläsi, sillä pikkuruisella aukoilla nököttävälle rokokootyyliselle suihkulähteelle saavutaan heittämään kolikkoja. Teon kerrotaan takaavan pikaisen paluun Roomaan!

Vatikaanin alue on oma virallisesti oma maansa, mutta löytyy mukavasti aivan Rooman rajojen sisältä sekin. Roomalaiskatolisen kirkon ja sen pään, eli paavin, valtakuntana tunnettu Vatikaani on koonnut museoihinsa ja kirkkoihinsa mittaamattoman kallisarvoisia taideteoksia vuosisatojen varrelta.  Pietarinkirkko komeilee Pietarinaukion laidalla, ja kuuluisa Sikstiiniläiskappeli tunnetaan Michelangelon maalauksista.

Lähde sinäkin omin silmin todistamaan Rooman taikaa, ja vakuuttumaan, että se on ansainnut asemansa Euroopan kolmanneksi suosituimpana kaupunkikohteena, heti Lontoon ja Pariisin jälkeen.


Kommentit

Rooma — 1 kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

HTML tags allowed in your comment: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>