Rooma – joukkoliikenne ja liikkuminen

Olemme kaikki joskus kuulleet kliseen ”Kaikki tiet vievät Roomaan”, mutta miten Roomassa sitten liikutaan? Roomassa odottaa eteläeurooppalainen liikennekulttuuri, joten auton rattiin ei heikkohermoisen ja kaaokseen tottumattoman kannata itse tarttua. Eikä se onneksi ole tarpeenkaan, sillä Rooman joukkoliikenne palvelee mukavasti ja apostolinkyytikin toimii.

Lentoasemilta pääsee kätevästi Rooman keskustan Termini-rautatieasemalle paikallisjunan tai linja-auton kyydissä. Junamatka taittuu aina nopeammin, ollen nopeimmillaan 30 minuuttia. Terminiltä on sitten helppoa ottaa joko metro tai bussi.

bussi rooma

Itse asiassa Rooman nähtävyyksien ja kokemuksien namupalat sijaitsevat sen verran lähellä toisiaan, että useimmat turistit turvautuvat omiin jalkoihinsa halutessaan liikkua kohteesta toiseen. Kenkien tulee siis olla mukavat, ettei matkasta jää muistoksi ikäviä rakkoja. Muutamassa minuutissa voit siirtyä yhdeltä nähtävyydeltä toisen luokse, ja siinä sivussa ihailla maailmankuulua historiallista arkkitehtuuria tai levätä hetkisen jossakin kohdalle osuvassa ihastuttavassa kahvilassa. Samalla pääset sulattelemaan niitä ihanan italialaiskeittiön salakavalia kaloreita. Muistathan kuitenkin, että roomalainen liikennekulttuuri vaatii jalankulkijalta suurta varovaisuutta, sillä kaksi- ja nelipyöräiset metallijumalat eivät hevin pysähdy tietä tehdäkseen.

Jos omat jalat kuitenkin uupuvat tai haluat matkustaa hieman pidempiä välimatkoja, ovat valittavinasi niin metro, raitiovaunu kuin bussit. Julkisen liikenteen lippuja voi ostaa metroasemilta, sekä kioskeista ja eräistä kahviloista, jotka on varustettu Tabacchi- tai T-kyltillä. Huomaa, että Roma Pass -kaupunkipassi sisältää matkalipun, jolla voit matkustella julkisen liikenteen kyydissä niin paljon kuin haluat. Normaali joukkoliikenteen lippu maksaa tällä hetkellä 1,50 € ja on voimassa 100 minuuttia sen leimaamisesta, mutta oikeuttaa vain yhteen metromatkaan. Voit tietysti ostaa myös 1-päivän lipun, joka kulkee nimellä BIG ja maksaa 6 € tai CIS-viikkolipun hintaan 24 €.

liikkuminen roomassa

Rooman bussiliikenne hoituu noin 350 eri linjan ja 8 000 pysäkin avulla. Se onkin kattavampi vaihtoehto kuin raitiovaunu, joka palvelee alle 200 pysäkin voimin. Kunkin bussilinjan reitin pysäkkeineen löytää helposti jokaiselta sen pysäkiltä, mutta Roomassa linjat vanhenevat yhtä nopeasti kuin niitä ilmestyy. Pidä bussissa visusti laukustasi ja lompakostasi huolta, etenkin ”Lompakonsyöjäksi” kutsutulla linjalla 64, joka kulkee huomattavimpien historiallisten kohteiden kautta.  Kaupungilla kulkee myös yksi johdinauton, eli trolleybussin, linja. Bussi, raitiovaunu tai trolleybussi pysähtyy Fermata-merkillä varustetuilla alueilla. Älä kuitenkaan unohda Rooman katujen suurta ja kaoottista liikennevirtaa, jonka vuoksi vain metrolla matkatessa voit olla varma olevasi nopeasti perillä.

Rooman metrossa (Metropolitana) on toistaiseksi vain kaksi linjaa, mikä on todella vaatimaton numero verrattuna muiden eurooppalaisten kaupunkien metroihin. Oranssi A-linja ja sininen B-linja risteytyvät Termini-asemalla. Kaksi uutta linjaa on jo rakenteilla, mutta ymmärrettävästi Rooman maaperästä löytyvät historialliset löydöt hidastavat töiden etenemistä. Kuten useimmissa kaupungeissa, Roomankin metro lakkaa liikennöimästä yön tunteina. Metroaseman tunnistaa suuresta punaisesta M-merkistä.

Lopuksi varoituksen sana roomalaisista takseista. Useimmista Euroopan suurkaupungeista poiketen taksia ei kannata vinkkailla kadulta, vaan soittaa sellainen hotellin tai ravintolan henkilökunnan kautta. Vaihtoehtoisesti voit soittaa taksin itse paikalle koko kaupungin kattavasta taksin keskuspalvelusta (numero on 06 0609) tai Radio Taxin numerosta (esim. 06 6645).  Jos astut kadulta metsästämäsi taksin kyytiin, voit olla suhteellisen varma siitä, että sinua todennäköisesti huijataan tavalla tai toisella.


Kommentit

liikkuminen — Ei kommentteja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

HTML tags allowed in your comment: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>